Paluu uutisiin

 
Kohokohtia

 

Vuosi 2013
23.11
Meillä tuli eteen tilanne, jota olimme osannut pelätä,
mutta silti aivan liian varhain nukkui pieni 
prinsessakoiramme pois.
Suunnaton suru ja kaipaus jäi.
lepää rauhassa Hyrrä rakas.
Lisää jahti uutisia: Karangon Sandra
on saanut metson!
26.10. Mäyräkoirien erikoisnäyttely Hyvinkäällä.
Ponsse: ERI, KÄK1, SA, PU1, SERTI, FI & SE MVA,
ROP ja BIS 4!
Äkäslompolosta mieluisia uutisia:
Karangon Santeri sai ensimmäisen hirvensä!
Shiva pääsi lopultakin tosi toimiin linnustuksessa.
22.3 Saatiin tuomari Hannu Rinne arvostelemaan LUME-koetta
PONSSE sai tuloksen 1 eli hyväksytty !!!
Onnistunut jahti takana
Oli mukava saada myös Karangon Vasilji kainaloon
Vasilji sai näyttelystä "mettämiehen sertin" hieno nuorimies
Erkkareissa oli Karangon nuoriso esillä, mutta myös vanhempaa sukupolvea nähtiin.
Karangon Odessalle näyttelyn paras jälkeläisryhmä, hieno narttu ja yhtenäinen 
hieno jälkeläissakki kahdesta pentueesta, Onnea "Veeran" taustajoukoille.
Laikojen pääerikoisnäyttely 2013 Nurmes 
Karangon Shiva ROP-pentu KP BIS 1
 

POJAT ALOITTIVAT NÄYTTELYVUODEN LOISTAVASTI TURUSSA 19.1.

Ollen PU kehässä ainoina sa:n saaneina toisiaan vastaan , Jussi veti tälläkertaa pidemmän 

korren ollen PU1 ja sai CACIBIN, Ponsse PU2 varaCACIB & SERTI

Jussin ollessa myös ROP, lähdettiin pyörähtämään vielä ryhmässä, sijoittuen

hienosti neljänneksi.

 

 

 

 

 Vuosi 2012

Snow lähdössä kohti tulevaisuutta.

Toivomme kaikille pennuille hyvää ja riistarikasta tulevaisuutta.

9.9. PENTUJA

Nappis pyöräytti pesueensa 3 urosta ja 2 narttua.

 

 

 

Badamtam's Yellow Submarine ja

Badamtam's Just In Case

 16.6.2012 PÖYTYÄLLE SERTIÄ HAKEMAAN

Pöytyälle mentiin hakemaan sitä kuuluisaa "viimeistä sertiä" joka antaa

muotovalion arvon. Ja sehän sieltä tulikin ja nyt meidän

Badamtam's Just In Case eli Jussi on

FIN MVA!!!

 

vuosi 2009

   

Karangon Odessa on pitänyt lippua korkealla myös lintupuolella. Kokeista jo kaksi tulosta tälle syksylle. 

Onnea "Veeralle" taustajoukkoineen!

- Jussi tuli taloon

18.01.09 Lähdimme Siuntioon katsomaan Maarit Rantasen kanssa vapaana olevaa mäykky-urospentua Badamtam's- kenneliin. Ja pitkään ajatuksessa ollut kimppauros Luolakiven kennelin kanssa toteutui, kun Badamtam's Just In Case lähti "akkain" matkaan. kts. Koirat.

***

Karangon Koda

***

K-kolmikon joulukuisia Voittajanäyttelyn tunnelmia.
Kolme parasta: Karangon Koda, Kide ja Kada !

***

Laikojen -09 erikoisnäyttelyssä Rautavaaralla 01.03.2009:
ROP - Karangon Odessa

VSP - Karangon Koda

PN 4 - Karangon Kide 

*

*****

vuosi 2008

Tyytyväinen Karangon Odette hirvensä kera

******

 

www.karangon.net